Historia

Seppo Sagulin, yrittäjä

Eletään 1990-luvun alkua. Yrittämisestä innostunut ja nimenomaan konepajatoiminnasta kiinnostunut nuori mies haaveilee yrityksen perustamisesta. Suomen talous kyntää syvällä suossa ja yrityksiä on mennyt konkurssiin kuin viljaa kaatosateella. Omassa kotikunnassakin eräs kauppias yrittäjä piti kirjaa siitä, kuinka monta konkurssia oli tullut aivan lähikuukausina.
Kaikesta huolimatta Seppo Sagulin päättää ostaa Pohjanmaalta toimintansa lopettavan konepajan koneet ja aloittaa yrittämisen kotitilan kalustovajassa. Ideana oli kunnostaa maatiloilla ja omakotitaloissa käytettäviä vesirengaspumppuja sekä tehdä alihankintaa ja tilaustöitä. Osia sorvailtiin, jyrsittiin ja vesipumppuja lähetettiin vaihtoperiaatteella ympäri Suomea.

Vuonna 1997 paikallinen peltiseppäyrittäjä pyytää Sagulinia suunnittelemaan ja sorvaamaan rullat kattopeltikoneeseen. Jo muutamaa kuukautta myöhemmin koneella ajetaan menestyksekkäästi paikallisen alakoulun kattopellit. Tästä innostuneena aloittaa Sagulin ohutlevykoneiden ja käsittelylaitteiden kehitystyön ja valmistuksen. Kun Suomi oli selvinnyt talouslaman kynsistä, alkoi rakentaminen ja sen myötä koneiden ja laitteiden kysyntä vilkastua nopeasti.

Vuonna 2000 Sagulin hankki kirkonkylän läheisyydestä 500 neliön laajuisen teollisuushallin. Vuosituhannen alussa yrityksessä kehitettiin jo monenlaisia haspeleita, rullamuovauskoneita, leikkureita, erikoiskoneita ym.

Vuosi 2005 oli tärkeä yrityksen tuotekehityksen kannalta, sillä silloin SS-Työstö valmisti ensimmäisen kulmasuojakoneen. Koneella valmistetaan kulmasuojia, joita käytetään teräspeltirullien pakkaamisessa.

Talouden pyöriessä kiivaimmillaan vuonna 2007 sai SS-Työstö Oy tilauksen kahdeksasta automaattisesta kulmasuojakoneesta. Koneet kehitettiin lattiamallista automaattisiksi ja asennettiin vuoden 2008 aikana asiakkaalle. Sittemmin koneesta on tehty toinen kehitysversio, josta yrityksen työntekijä Hannu Sjösten teki diplomityönsä.
Samoihin aikoihin kehitettiin ja valmistettiin myös pakkauspuun jatkamiseen tarvittava sormijatkoskone. Sormijatkos- ja kulmasuojakoneet on toimitettu osana kauhajokelaisen Pesmel Oy:n toimittamia pakkauslinjoja.

Vuosi 2013 on tärkeä virstanpylväs yrittäjälle, sillä remmiin astui mukaan jo seuraava sukupolvi. Joona Sagulin valmistui Viitasaaren ammattioppilaitoksesta ja työskentelee yrityksessä täysillä piirtäen koneita 3D-suunnitteluohjelmalla. Isältään kiinnostukseen tekniikkaan perineellä nuorukaisella on kokemusta pikkupojasta lähtien niin mikroauton rakentelusta ja mopon virittämisestä kuin dieselmoottorin tehon maksimoinnistakin.

SS-Työstö Oy:ssä toimintaa kehitetään jatkuvasti. Vuonna 2015 yritykselle valmistui myös uusi teollisuushalli, joka on mahdollistanut entistä laajempien projektien toteuttamisen.

SS-Työstö on panostanut vahvasti myös henkilöstöön ja osaamiseen. Insinööri- ja 3D-suunnitteluosaamisemme ovat huippuluokkaa. Vuonna 2019 työllistämme tehtaallamme Kivijärvellä yhteensä 6 - 10 henkilöä. Olemme aidosti ylpeitä porukastamme.

Maatilan pojasta yrittäjäksi

”Katson oman henkilökohtaisen teknisen vallankumoukseni alkaneeksi 1970 - 80 luvun taitteessa 11-vuotiaana, kun asensin polkupyörään moottorisahan antamaan lisävauhtia. Tällä menopelillä kurvailin niin pitkään, kunnes runko etuhaarukasta katkesi. Tämän jälkeen siirryin mopojen aikakauteen, joka on sitten aivan oma tarinansa. Joka tapauksessa nuoruusajan maatilan työt sekä kotoa saatu mahdollisuus erilaisten menopelien rassaamiseen on ollut ratkaisevassa asemassa siihen, että SS-Työstö Oy on olemassa”

Historia 90-lukua
2019